Moikka!
Mä ajattelin tulla nyt avautumaan aiheesta, joka mua on nyt pari viikkoa mietityttänyt ja ehkä jopa vähän ahdistanut. Nimittäin naimisiinmeno. Häät. Kihlautuminen. Mä oon niitä tyttöjä, jotka on pienestä asti haaveillut omista häistä ja mitä vanhemmaksi tässä on kasvettu niin oon jo suunnitellut omia häitä... Ja voi hitto mua ärsyttää tää ominaisuus mussa. Mun pomo pubilla meni kihloihin kaksi viikkoa sitten ja häntä kosittiin romanttisesti spanish stepseillä Roomassa. Mä kun kuulin tän tarinan kahvin merkeissä itse Flisiltä niin melkein itkin. Kahdesta syystä; voi, että miten söpöä ja sitten.. Miksen minä? Ja saman tien mua rupesi ahdistamaan, että voi jumankauta! Minkä takia en vaan voi olla onnellinen toisen puolesta ja antaa asian olla? No ei tietenkään. Otan asian puheeksi kotona ja saan vaan periaatteessa vastauksesi, että älä puhu koko asiasta.
Viimeksi tämmöinen "mustasukkaisuuskohtaus" kyseistä aiheesta tapahtui vähän alle vuosi sitten kun Nickin paras kaveri oli kosassut tyttöystäväänsä ja heidän häitä tanssitaan sitten tänä vuonna. Sanoin vaan Nickille kun se asiata kertoi, että älä kerro mulle tästä ja loppupäivän mökötin. Hei ihan oikeesti?! Nickiä pyydettiin yhdeksi groomsmeniksi noin pari viikkoa sitten (ja sieltä voi joku mulle tän suomentaa kun en vaan saanut suomalaista versiota päähäni) ja on alkanut näkemään Ethania viikottain näihin häihin liittyen; suunnittelua you know. Mistä lähtien miehet tekee tätä?! Ja Nick oli kirjoittanut muistivihkoon listan mitä sen pitäisi muistaa! Puku, kengät, miten päästä juhlapaikalle, puhe jne.. Antskua lainaten kun ton listan näin: nyt mie romahan. Tää jätkä ihan into pinkeenä suunnittelee muitten häitä, mutta mun kanssa asiasta ei voi edes puhua. Otin asian taas puheeksi ja sain jopa keskustelun aikaiseksi. Nick rauhallisesti selitti kuinka kun puhun aiheesta niin kaikki romanttisuus ja se kuinka kosimisen pitäisi olla yllätys katoaa kun en vain anna olla. Mä tietenkin sitten, että kun en mä edes tiedä haluaako se joskus naimisiin ja en tiedä tajuaako se kuinka oikeesti tärkeä juttu mulle toi kihloihin ja naimisiin meno on. Nick taas tähän rauhallisesti, että tottakai se haluaa naimisiin joku päivä ja tottakai se tietää kuinka tärkeää se mulle on, tärkeää se on hänellekin. Sitten sain kuulla sen minkä oon kuullut jo aikaisemminkin eli itse vaan työnnän tätä kaikkea kauemmaksi ja kauemmaksi höpöttämällä siitä... Mikä on niin totta.
Nyt viime päivinä oon vähän rauhoittunut aiheesta. En ole ajatellut joka hetki, että ääää miksei se jo kosi, ääää kun mäkin haluan ne mun unelmahäät jo ja ääää kun kaikki muutkin. Nick sanoi, että mulla pitäisi vähän olla siihen luottoa. Kyllä mulla on ja sen takia päätinkin, että ei tässä nyt mitkään ruinaamiset auta vaan pää kiinni ja elä sitä onnellista elämää mikä sulla on ilman mitään sormusta. Koska ei se sormus mua varmaan yhtään sen onnellisemmaksi tässä tilanteessa tekisi. Tottakai mä sen yhä haluan, koska uskon, että oon löytänyt ihmisen jonka kanssa haluan ne mun unelmahäät, mutta kaikelle on aikansa ja meidän ei ole ihan vielä :)
Että tälläistä täällä on pohdittu. Toivon todella, että jossain päin maailmaa löytyy samanlainen sekopää haha mutta nyt mä tästä ryhdistäydyn, pistän vähän meikkiä naamaan ja lähden kauppaan! Seuraavaan kertaan folks! :)
- Lotta
